ja inspiroivaa

jotain uutta

Aina

Collåbo järjestää monipuolisia ja ajankohtaisia tapahtumia pop-up-putiikeista työpajoihin ja koulutuksiin.

Tapahtumiemme tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tarjota näkyvyyttä myös muille luovan alan toimijoille. Alta näet tulevat tapahtumamme – ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut järjestämään oman tapahtumasi Collåbon tiloissa!

Collåbon tapahtumat

-

Collåbon tapahtumat -

Joulu-
kauppa

19.11.-23.12.
Keskiviikko-Sunnuntai
kello 12-18

Collåbon Joulukauppa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2024 ja tapahtuma oli supersuosittu! Jatkoa on toivottu läpi vuoden ja nyt voimme vihdoin paljastaa, että joulukauppa tulee taas tänäkin vuonna, entistä upeampana!

Kuratointi on jälleen tehty rakkaudella ja huolella yhdessä Collåbon ja supertalentti Nita Hauhian kanssa. Mukana on Suomen kiinnostavimpia taiteilijoita ja yrityksiä. Lisäksi tänä vuonna mukana myös muutama kansainvälinen yllätysvieras! Luvassa on siis visuaalinen ilotulitus ja elämys, joka nostaa joulufiiliksen kattoon jo ovelta sisään astuessa.

Tervetuloa!

Open
house

Torstai 20.3.
Kello 12-17

Alkuvuoden lämmittelyn jälkeen on aika juhlia yhteistyön tuloksia ja Collåbon alkutaivalta! 🥂

Paikalla on kumppaniyritysten edustajia eli collåboratoreita, pientä purtavaa ja ennen kaikkea inspiraatiota!

Lämpimästi tervetuloa tapaamaan meitä Yliopistonkadulle!

Tapahtuma on kaikille avoin, eikä vaadi ennakkoon ilmoittautumista!

Merilux
/Light

Perjantai 28.2.
Kello 10-12

Helmikuussa showroomilla nautitaan collabåratorimme Merilux/Lightin brunssista! Herkullisen ruuan lomassa tutustutaan Deltan ja Giran tuotteisiin, verkostoidutaan ja inspiroidutaan valaistuksen ja talotekniikan uusista mahdollisuuksista.

Tapahtuma on yksityistilaisuus

Essis X Collåbo

Keskiviikko 22.2.
kello 10-18

Tammikuussa showroomilla vierailee Essis by Lasilinkki, joka esittelee lasisisustamisen monipuolisia mahdollisuuksia. Lisäksi paikalla on sisustussuunnittelija Jutta Tanninen, joka tarjoaa asiantuntevaa näkemystä ja ideoita sisustukseen.

Showroomilla pääset tutustumaan Essiksen upeaan tilanjakoseinään, antiikkipeiliin sekä artesaanilasien inspiroiviin malleihin. Tämä on loistava tilaisuus suunnitella ja ideoida yhdessä esimerkiksi tilanjakoseiniä, lasiovia, peilejä tai lasikalusteita.

Showroomin ovet ovat avoinna koko päivän klo 10–18, ja tapahtuma on avoin kaikille lasisisustuksesta kiinnostuneille. Tule hakemaan inspiraatiota ja asiantuntijoiden vinkkejä omiin projekteihisi!

Joulu-
kauppa

3.12.-23.12.
Tiistai-Lauantai
kello 10-18

Kun showroomin ovet avataan joulukuussa, tilan valtaa Collåbon pop up -joulukauppa. Joulukaupan valikoimaa ja yhteistyökumppaneita on kuratoitu yhdessä multitalentti Nita Hauhian kanssa. Tule inspiroitumaan ja löytämään lahjaideoita – olitpa sitten sisustuksen, designin tai yksilöllisten lahjojen ystävä.

Järjestä tapahtuma Collåbon tiloissa

Essis X Collåbo
tammik.
22

Essis X Collåbo

Tammikuussa showroomilla vierailee Essis by Lasilinkki, joka esittelee lasisisustamisen monipuolisia mahdollisuuksia. Lisäksi paikalla on sisustussuunnittelija Jutta Tanninen, joka tarjoaa asiantuntevaa näkemystä ja ideoita sisustukseen.

Showroomilla pääset tutustumaan Essiksen upeaan tilanjakoseinään, antiikkipeiliin sekä artesaanilasien inspiroiviin malleihin. Tämä on loistava tilaisuus suunnitella ja ideoida yhdessä esimerkiksi tilanjakoseiniä, lasiovia, peilejä tai lasikalusteita.

Showroomin ovet ovat avoinna koko päivän klo 10–18, ja tapahtuma on avoin kaikille lasisisustuksesta kiinnostuneille. Tule hakemaan inspiraatiota ja asiantuntijoiden vinkkejä omiin projekteihisi!

Näytä tapahtuma →
Collåbon joulukauppa
jouluk.
2
– 23. jouluk.